Eduskuntapaikkaa ei tullut. Ei ollut edes lähellä. Kiitos kaikille minua äänestäneille.

Mitä puoluetta Kippari-Kalle kannattaa?

- Pinaattipuoluetta.

Viime päivinä kohua on herättänyt vanhoillisten kristittyjen nettiin laittama video, jossa nuori nainen kertoo, kuinka hän uskonnon vaatimuksesta luopui biseksuaalisuudestaan ja ryhtyi heteroksi. Tätä on pidetty kannanottona homo- ja biseksuaalisuutta vastaan, ja useat liberaalit tahot ovat tuominneet sen.

Minun mielestäni tilanne on yksinkertainen: Uskonnonvapauteen kuuluu vapaus uskoa sellaiseen Jumalaan, joka tuomitsee homo- ja biseksuaalisuuden, ja ilmaisunvapauteen kuuluu vapaus tuoda tämä julki. Toisaalta ilmaisunvapauteen kuuluu myös oikeus kritisoida tällaista julkituomista.

Videon kritisoimisen taustalla on kuitenkin asenne, joka häiritsee minua. Tarkoitan asennetta, jonka mukaan uskonto on hyväksyttävää vain, jos sillä ei ole seksuaali-identiteetin vaihtamisen kaltaisia vaikutuksia käytännön elämään. Tämä latistaa hyväksyttävien uskontojen kirjoa, koska kristinusko hyvin vahvasti samaistaa eettisen hyvän ja Jumalan tahdon. Näin se, että uskonnolla on vaikutusta käytännön elämään, on ennemmin luonteenomaista uskonnolle oppijärjestelmänä kuin ei-toivottu sivuvaikutus.

Olen arvoliberaali ateisti, mutta siitä huolimatta olen aina tuntenut suurempaa hengenheimolaisuuta fundiskristittyjen kanssa kuin liberaalikristittyjen. Minulla ja fundiksilla on nimittäin yhteistä vakavamielinen suhtautuminen uskonasioihin. Itse suhtaudun niihin sen verran vakavasti, että olen todennut kristinuskon kestämättömäksi oppijärjestelmäksi ja hylännyt sen. Fundiskristityt taas ottavat uskontonsa samoin sen verran vakavasti, että ovat valmiit muuttamaan omaa seksuaali-identiteettiään uskontoaan vastaavaksi.

Aika-ajoin julkisuudessa väläytellään päätoimittajavastuun laajentamista koskemaan myös verkkokeskustelupalstoja. Käytännössä se tarkoittaisi, että nettikeskustelupalstan ylläpitäjä olisi rikosoikeudellisessa vastuussa ylläpitämänsä keskustelupalstan sisällöstä samaan tapaan kuin itse viestin kirjoittaja.

Tämä ei saa toteutua. Syitä on kaksi. Ensinnäkin se vaikeuttaisi suurten keskustelupalstojen ylläpitoa. Jotkut keskustelupalstat ovat niin suuria, ettei kukaan voi läpikäydä kaikkia palstalle tulevia viestejä, eikä ole järkevää, että kukaan muu kuin viestin kirjoittaja olisi vastuussa tällaiselle palstalle lähetetystä sisällöstä.

Toisekseen tuollainen vastuu vaarantaisi sananvapauden, koska se johtaisi käytännössä laajempaan moderointipolitiikkaan kuin laki vaatii. Se, rikkooko joku viesti lakia on useissa tapauksissa tulkinnanvaraista, ja käytännössä nettikeskustelupalstojen ylläpitäjät joutuisivat moderoimaan kaiken joka vähänkin haiskahtaa laittomalle, varmuuden vuoksi etteivät he vahingossakaan rikkoisi lakia. Tämä rajoittaisi keskustelua tulenaroista aiheista kohtuuttomasti.

Panu Horsmalahti on ollut viime aikoina kiistanalainen hahmo piraattiscenessä. Hän on nimittäin huolestunut seksuaalisesta tasa-arvosta, siitä että naiset saavat seksiä helpommin kuin miehet. Erityisesti jotkut miehet jäävät kokonaan ilman. Lääkkeeksi Horsmalahti on tarjonnut bordellien laillistamista sekä tytöille suunnattua seksuaalivalistusta joka tähtäisi paljon seksiä harrastavien naisten huoriksi leimautumisen poistamiseen. Bordelleista en nyt kirjoita enempää.

Sitä vastoin Horsmalahden toinen lääke, valistus on minusta huono paristakin syystä. Ensinnäkin uskon, että Horsmalahti on valinnut kohteekseen väärän stereotypian. Toisekseen en ylipäätänsä kannata valtiovallan harjoittamaa asennemuokkausta, vaan olen sitä mieltä, että jokaisen ihmisen täytyy saada muodostaa mielipiteensä itse.

Aamulehti on kirjoittanut Horsmalahdesta pisteliään pakinan, jossa todetaan mm. seuraavaa

Nämä piraatit edustavat sitä valtavaa hiljaisten miesten massaa, joka on syntynyt näyttöpäätteen loisteessa ja sormet näppäimillä kokispullon toimittaessa tuttipullon virkaa... Uuden ajan merkkarit ovat muodostaneet arvomaailmansa ... bittiavaruudessa, ... jossa ... naisasioihin, kuten tisseihin, peppuihin ja hämmentäviin hymyihin ... säilyy turvallinen etäisyys... Pesää nämä nuoret miehet ovat vailla.

Kirjoituksessa samaistetaan Horsmalahden esimerkin kautta kaikki Piraattipuolueen kannattajat pimperoa saamattomien runkkarimiesten stereotypiaan. En tiedä, kuinka yleinen ko. stereotypia todella piraattien keskuudessa on, mutta ainakin minua se kuvaa täydellisesti.

Koen suureksi ongelmaksi sen, että pesää saamattomien runkkarimiesten stereotypia saa ihmisten mielissä niin suuria negatiivisia sävyjä, että sitä voidaan käyttää poliittisena lyömäaseena. Jotain pitäisikin tehdä, että meitä pesää saamattomia runkkarimiehiä ei enää halveksuttaisi.

Uskon myös, että pesää saamattomien runkkarimiesten stereotypian negatiivisuus muodostaa eräänlaisen itseään ruokkivan kierteen. Ne, jotka eivät saa pesää, leimautuvat, mikä puolestaan tekee heidän pesänsaamisestaan jatkossa epätodennäköisemmäksi. Näin kyseisen stereotypian negatiivisten mielleyhtymien murtaminen palvelisi Horsmalahden peräänkuuluttamaa seksuaalisen tasa-arvon toteutumista.

Koska en kannata valtiovallan harjoittamaa mielipiteenmuokkausta, en voi ottaa pesää saamattomien runkkarimiesten stereotypian muuttamista positiivisemmaksi vaaliohjelmaani. Mielipiteisiin vaikuttaminen onkin tehtävä ruohonjuuritasolla. Ensimmäinen askel on se, että me pesää saamattomat runkkarimiehet astumme ulos kaapista ja kieltäydymme pitämästä tilaamme häpeällisenä. Näin.

Suuret puolueet ovat muuttamassa eduskuntavaalijärjestelmää niin, että puolueiden paikkamäärät määräytyvät koko maan vaalituloksen mukaan (mikä on hyvä juttu), ja järjestelmään tulee 3% äänikynnys (mikä on huono juttu). Olen aiemmin kirjoittanut aiheesta täällä.

Kun demokratiamme perusteisiin ollaan kajoamassa tällä tavoin, ja vieläpä niin, että ehdotettu uudistus käytännössä estää uusien liikkeiden pääsyn eduskuntaan, olisikin kansalaisia kohtaan reilua, että he saisivat sanoa mielipiteensä siitä, kuinka demokratiaa tässä maassa jatkossa toteutetaan. Niinpä pitäisi järjestää neuvoa-antava kansanäänestys siitä, millainen vaalijärjestelmämme jatkossa on.

Kansanäänestyksessä vaihtoehdot voisivat olla: (1) Uusi, ehdotettu järjestelmä äänikynnyksellä. (2) Uusi, ehdotettu järjestelmä ilman äänikynnystä. (3) Nykyinen järjestelmä. (4) Siirtoäänivaali.

Jotta saataisiin mahdollisimman kattava kuva kansalaisten mielipiteistä, äänestys tulisi järjestää niin, että kukin äänestäjä merkitsisi äänestyslippuun mielensä mukaisen järjestelmien paremmuusjärjestyksen.

Jos pääsen eduskuntaan päättämään vaalijärjestelmästä ja neuvoa-antava kansanäänestys järjestetään kuten yllä luonnehdin, sitoudun valitsemaan parhaana pitämäni vaihtoehdon (parhaasta huonoimpaan: Siirtoäänivaali, uusi ilman äänikynnystä, uusi äänikynnyksellä, nykyinen) kansanäänestyksen Smithin joukosta.

Yritin juuri katsella juuri viime eduskuntavaalien äänimääriä Tilastokeskuksen sivuilta. Ne olivat tarjolla pelkästään Excel-taulukkoina, joten en päässyt niitä näkemään, kun en Exceliä omista.

Ongelma Tilastokeskuksen toiminnassa on se, että se ottaa kantaa siihen, minkä valmistajan ohjelma (tässä tapauksessa siis Microsoftin Excel) asiakkaalla pitäisi olla, mitä julkinen valta ei mielestäni saa tehdä. Mielestäni julkisen vallan pitäisikin käyttää tarjotessaan tietoa asiakkaalle sellaisia vapaita tiedostoformaatteja, jotka eivät ole tietyn kaupallisen valmistajan omistamia. Tällaisia ovat kehitelleet mm. vapaan softan kehittäjät.

Tässä nimenomaisessa tapauksessa tiedon olisi voinut ihan hyvin julkaista tavallisena tekstitiedostona, jonka saa auki joka paikasta.

Viime aikoina oikeusistuimet ovat kiristäneet antamiaan rangaistuksia. Tämä on trendi, joka ei saa jatkua. Vankeusrangaistus ja sen aiheuttama sosiaalinen stigma on jo itsessään sen verran paha asia, että peloitevaikutuksen aikaansaamiseksi emme tarvitse nykyistä pidempiä vankeusrangaistuksia. Ennemmin niitä rangaistuksia pitäisi lyhentää ja tuomita ehdollisina. Vaikka eduskunta ei voikaan suoranaisesti vaikuttaa tuomareiden työhön, se pystyy vaikuttamaan rangaistusten kestoon säätämällä eri rikosten minimi- ja maksimirangaistuksia rikoslaista.

Pitkät vankeusrangaistukset ovat paitsi epäinhimillisiä, myös eristävät vangit normaalielämästä rikollisten alakulttuuriin, mikä tekee hallaa heidän yhteiskuntakelpoisuudelleen. Rikollisten muuttaminen kunnon kansalaisiksi on se, minkä pitäisi olla päämäärä, ja vankeusrangaistukset toimivat tätä päämäärää vastaan.

Vankilat tulevat myös kalliiksi yhteiskunnalle, joten lepsu vankeusrangaistuspolitiikka tarkoittaa taloudellisia säästöjä.

Vankiloiden olosuhteita pitäisi myös parantaa. Vankien pitäminen ylikuormituksen takia ahtaissa tiloissa on epäinhimillistä, samoin kuin paljusellit, joita on vielä hiukan käytössä. Pitäisikin säätää laki, että jos vankiloiden kapasiteetti loppuu, vankeja armahdetaan sieltä yhteiskuntakelpoisimmasta päästä sen verran, että vankilat eivät pyöri ylikapasiteetilla.

Sakkorangaistukset sen sijaan ovat taloudellisesti järkeviä.

Nykyinen asevelvollisuusjärjestelmämme perustuu pakkoon, syrjii miessukupuolta ja pitää parhaassa iässään olevia nuorukaisia vuoden poissa tuottavasta työstä tai opiskelusta. Niinpä olenkin sitä mieltä, että asevelvollisuus tulisi lakkauttaa.

Sen sijalle tehtäisiin asepalvelus, joka olisi vapaaehtoinen kummallekin sukupuolelle. Jotta jonkunlainen kannuste palveluksen suorittamiselle olisi olemassa, pitäisi henkilöille, jotka eivät suorita/ole suorittaneet asepalvelusta, määrätä sukupuolesta riippumatta elinikäinen parin prosenttiyksikön suuruinen (ansiotuloista laskettuna) maanpuolustusvero, jonka tuotto käytettäisiin ammattiarmeijan luomiseen sekä armeijan tekniseen modernisoimiseen.

Näin ne, jotka ovat fyysisesti suuntautuneita ja maanpuolustushenkisiä, saisivat etua asepalveluksen suorittamisesta, ja ne, jotka ovat muiden avujensa ansiosta tuottavia yksilöitä, antaisivat taloudellisen panoksen maanpuolustukselle. Säästöä syntyisi myös sitä kautta, että useiden miesten työurat pitenisivät vuodella nykymenoon verrattuna.

Verrataan sellaisia hyödykkeitä kuin pöytä ja elokuva. Niillä on ratkaiseva ero. Kun puuseppä valmistaa pöydän, hän joutuu tekemään työtä sen eteen, ja voi myydä valmistamansa pöydän vain yhdelle henkilölle. Kun pöytä on myyty, puusepällä ei enää ole sitä.

Elokuva on erilainen. Nykyisellä tietotekniikalla sitä voi monistaa käytännössä ilman kustannuksia vaikka kuinka monelle ihmiselle. Myös äänitetyt musiikkikappaleet ovat tässä suhteessa samanlaisia kuin elokuvat. Jos sähköiset lukulaitteet yleistyvät ja kirjat siirtyvät sähköiseen muotoon, sen jälkeen myös kirjat kuuluvat tähän kategoriaan.

Näin musiikki ja elokuvat ovat varsinainen runsaudensarvi: Kenellä tahansa on periaatteessa mahdollisuus saada niitä lähes nollakustannuksin.

Nykyinen tekijänoikeuslainsäädäntö vain estää tuollaisen kopioinnin. Sen mukaan tekijällä on yksinoikeus kopioiden tekemiseen, minkä tekijä yleensä siirtää esimerkiksi levy-yhtiölle. Ja levy-yhtiö myy kopioita kalliiseen hintaan. Tämä puolestaan sulkee runsaudensarven, koska se rajaa sen kulttuurin määrää, joka ihmisen on (taloudellisesti) mahdollista hankkia.

Olisikin mietittävä keinoja, jolla runsaudensarvi saadaan avattua, laillisesti.Piraattipuolue kannattaa tekijänoikeuden suoja-ajan rajaamista 5-10 vuoteen julkaisuhetkestä. Näin teokset, jotka ovat 5-10 vuotta vanhoja, olisivat vapaasti levitettävissä. Toinen Piraattipuolueen ajama uudistus olisi ei-kaupallisen kopioinnin täysi salliminen. Tämä tarkoittaisi mm. vertaisverkkojen sallimista.

Kuinka tekijät sitten saisivat leipää pöytään, jos kopioiden myyminen vähentyisi? Ensinnäkin tutkimustieto koskien sitä, vähentääkö vertaisverkkolataus myyntiä, on ristiriitaista. Vaikuttaisi siltä, että monet ihmiset oikeasti haluavat ostaa virallisen äänitteen tai elokuvan, vaikka saisivat tuotteen ilmaiseksi vertaisverkosta. On myös huomattava, että elokuvien elokuvateatterilevitykseen ja musiikin esittämiseen konserteissa epäkaupallisen kopioinnin salliminen ei vaikuttaisi, joten nämä jäisivät edelleen tekijöiden leipäpuuksi. Näin esimerkiksi vapaassa epäkaupallisessa levityksessä olevat CD-levyt toimisivat loistavina mainoksina konserteille. Samoin oheistuotteiden myynti, esimerkiksi bändien t-paidat, olisivat mahdollinen rahastuskeino.

Kirjojen osalta tekijöillä olisi käytännössä 5-10 vuoden yksinoikeus paperikopioiden tekemiseen ja myymiseen. Uskon, että kirjojen paperiversiot olisivat haluttuja mahdollisista vapaasti levitettävistä e-kirjoista huolimatta. Paperisen kirjan lukumukavuus on nimittäin toista luokkaa e-kirjoihin verrattuna.

Ihannetapaus olisikin se, että ihmiset käyttäisivät kulttuuriin saman rahamäärän kuin nykyäänkin, mutta se kulttuurin määrä, jonka he saisivat käyttöönsä, olisi huomattavasti suurempi kuin nykyään. Rahamäärä käytettäisiin konsertteihin, elokuvateattereihin, paperikirjoihin, ja myös hyvien CD:iden ja DVD:iden ostamiseen. Tämän lisäksi ihmiset voisivat kopioida vapaasti, ja vaikkapa näin tutustua ilmaiseksi heille tuntemattomiin artisteihin.