Viime päivinä kohua on herättänyt vanhoillisten kristittyjen nettiin laittama video, jossa nuori nainen kertoo, kuinka hän uskonnon vaatimuksesta luopui biseksuaalisuudestaan ja ryhtyi heteroksi. Tätä on pidetty kannanottona homo- ja biseksuaalisuutta vastaan, ja useat liberaalit tahot ovat tuominneet sen.

Minun mielestäni tilanne on yksinkertainen: Uskonnonvapauteen kuuluu vapaus uskoa sellaiseen Jumalaan, joka tuomitsee homo- ja biseksuaalisuuden, ja ilmaisunvapauteen kuuluu vapaus tuoda tämä julki. Toisaalta ilmaisunvapauteen kuuluu myös oikeus kritisoida tällaista julkituomista.

Videon kritisoimisen taustalla on kuitenkin asenne, joka häiritsee minua. Tarkoitan asennetta, jonka mukaan uskonto on hyväksyttävää vain, jos sillä ei ole seksuaali-identiteetin vaihtamisen kaltaisia vaikutuksia käytännön elämään. Tämä latistaa hyväksyttävien uskontojen kirjoa, koska kristinusko hyvin vahvasti samaistaa eettisen hyvän ja Jumalan tahdon. Näin se, että uskonnolla on vaikutusta käytännön elämään, on ennemmin luonteenomaista uskonnolle oppijärjestelmänä kuin ei-toivottu sivuvaikutus.

Olen arvoliberaali ateisti, mutta siitä huolimatta olen aina tuntenut suurempaa hengenheimolaisuuta fundiskristittyjen kanssa kuin liberaalikristittyjen. Minulla ja fundiksilla on nimittäin yhteistä vakavamielinen suhtautuminen uskonasioihin. Itse suhtaudun niihin sen verran vakavasti, että olen todennut kristinuskon kestämättömäksi oppijärjestelmäksi ja hylännyt sen. Fundiskristityt taas ottavat uskontonsa samoin sen verran vakavasti, että ovat valmiit muuttamaan omaa seksuaali-identiteettiään uskontoaan vastaavaksi.