Olen aiemmin kirjoittanut siitä, että koululaisille pitäisi opettaa oikeaoppista argumentaatiota. Argumentaatiovirheitä on vaikka kuinka paljon, mutta kaksi yleisintä ovat henkilöhyökkäys ja olkinukke.

Henkilöhyökkäys tarkoittaa sitä, että hyökätään argumentin esittäjän henkilöä vastaan sen sijaan, että hyökättäisiin hänen esittämäänsä argumenttia vastaan. Tämä on argumentaatiovirhe, koska henkilö voi olla oikeassa, oli hän kuinka paska jätkä tahansa.

Olkinukke taas tarkoittaa sitä, että luodaan karikatyyri vastapuolen näkemyksestä, ja osoitetaan tuo karikatyyri epäonnistuneeksi näkemykseksi. Kyseessä on argumentaatiovirhe, koska tarkoitus on osoittaa vastapuolen todellinen näkemys kestämättömäksi, ei siitä luotua irvikuvaa.

En nyt kirjoita näistä virheargumenteista enempää, koska haluan puuttua erääseen toiseen argumentaatiovirhetyyppiin, jota erityisesti vihervasemmisto tuntuu viljelevän. Vihervasemmiston huono argumentaatio on minusta erityisen ikävää siksi, että olen jonkun verran kallellani ko. ajatussuuntaan, ja näkisin mielelläni hyviä argumentteja sen puolesta.

Argumentaatiovirhe, josta haluan kirjoittaa, esiintyy kolmena varianttina. Ensimmäinen on vastapuolen näkemyksen liittäminen historialliseen viitekehykseen: "Näkemyksesi edustaa historiallista traditiota X. Koska X on huono traditio, näkemyksesi on väärä." Tässä X on tyypillisesti natsismi, fasismi tai joku muu historiassa esiintyvä äärioikeistolainen linjaus. Toinen on psykologisointi. "Näkemyksesi johtuu psykologisesta taipumuksesta X. Koska X on ei-toivottu taipumus, näkemyksesi on väärä." Tässä X voi olla vaikkapa homofobia. Kolmas on yhteiskunnallisten piilorakenteiden kaivelu: "Näkemyksesi johtuu yhteiskunnassa piilevänä vaikuttavasta tendenssistä X. Koska X on ei toivottu, näkemyksesi on väärä." Tässä taas X on tyypillisesti patriarkaatti, heteronormatiivisuus, tai ehkä räikeimpänä rasismi.

Kaikissa näissä argumenteissa on sama ongelma: Se, millaista syistä tai historiallisista kehityskuluista joku näkemys juontaa juurensa, ei kerro mitään siitä, onko tuo näkemys totuudenmukainen. Näkemys voi olla totuudenmukainen tai hyvin perusteltu, vaikka sen syntyhistoria olisikin epäilyttävä. Huonoissakin ideologioissa on pohjimmiltaan paljon oikeaa. (Niissä on pakko olla, koska pohjimmiltaan ihmiset haluavat melko samanlaisia asioita.)

Oikeaa argumentaatiota on perustella sitä, miksi vastapuolen näkemys ei voi pitää paikkaansa, ja tässä taistelussa vastapuolen näkemyksen syntyhistoria ei näyttele mitään roolia.